perjantai 28. syyskuuta 2007

Vitsi, huijaus vai uskonto?

Usein uskonnosta vitsailevia sivustoja, sellaisia kuiten Niilo Paasivirran "Oikeat Mielipiteet" on hankala erottaa uskonnollisisten ääriryhmien teksteistä.

Joskus tästä syytetään sitä, että skeptikot eivät "ymmärrä uskontoa", eli että he sekoittavat oikean uskon, tosi uskon, "olkiukkouskontoon". Ja että oiekasti uskonto ja nämä vitsit eroavat toisistaan ihan selvästi, samanlaisuus on vain valheellista ja syntyy halusta pilkata uskontoa, ja etenkin sen puhtainta muotoa "Tosi Uskontoa". On aina niitä Eskosiljasia, joista melko viatonkin uskontoihin vertaaminen on kiellettyä ja virheellistä. Edes kirjoihin ihastumista ei voida verrata uskoontulemiseen. Vielä kauheampaa on tietysti jos Jumalata ja Joulupukista tai joulupukkiin uskomisesta etsii yhteneväisyyksiä alkaa kaivelemaan. Ja jos uskoa verrataan kaupallisiin tuotteisiin, alkoholismiin, kauemmas tai vitseihin, ollaan jo liukkaalla luiskalla, joka johtaa suoraan Helvettiin.

Kuitenkin eräs sivusto osoitti, että kyse ei ole ainakaan puhtaasti tästä. Marry Our Doughter -sivusto kun perustettiin vitsimielessä. Sivustolla "myytiin Raamatullisia ja perinteisiä ostoavioliittoja". Eli palvelua, jossa nuoria naimattomia tyttäriä naitettiin rahasta järjestettyihin avioliittoihin. Sivostoa rakennettiin hirtehishuumorilla kammottavan vanhoilliseksi, ja se puolusti asiaa, jota ainakaan normaali ihminen ei edes yhdistä Raamatullisuuteen. Mutta sinne saatiin kaikesta huolimatta myös joitakin "ihan oikeita" ilmoituksia.

Eli vaikka tyttöjen myynti avioliittoon saattaa tuottaa erinäköisiä negatiivisia tuntemuksia (Pelottavaa. Vastenmielistä. Epätasa-arvoista.) - Ei niin ollutkaan muutamien kristittyjen mielestä. He kehuivat tyttäriään ja laittoivat hintoja, joilla heidät voisi ottaa puolisoksi. (Kehumisessa ei toki ole mitään pahaa. Siinä muussa on enemmän niitä ongelmia. Ja kun kehuminen liitetään kaupankäyntiin ja hinnan korottamiseen, jotain siihen liittyvistä "hyvistä jutuista" mystisesti tuntuu katoavan.) Sivustolla on toki myös vitsillä tehtyjä "feikki -ilmoituksia". Eli kuten artikkeli sanoi;

"It's impossible to know how many of the proposals are real. But sifting through the Gmail account where they've all been directed, it's hard to believe there aren't at least a couple hopeful grooms—or parents of hopeful brides."

Erikoisinta on se, että tämä palvelu oli aivan laillinen, kunhan tyttöjen ikä ei ollut "laiton", eli kunhan tyttöä ei naiteta ennen kuin tämä on laillisessa iässä, eikä harrasta laittoman nuorena seksiä, tämä vaimonhankintakeino on Amerikoissa periaatteessa mahdollinen. (Itämaisessa kulttuurissa tämä järjestelyavioliitto ei tunnu luultavasti edes pahalta. Eikä se rakkausavioliitto euroopassakaan ole "pitemmän päälle" ollut, ainakaan ylimysten keskuudessa, mikään ilmiselvyys.)

Ja kuten suurin osa ateisteista tiesikin, vitsin ja todellisuuden erottaminen on vaikeaa silloin kun puhutaan uskonnollisista ääriryhmistä. On yksinkertaisesti vaikeaa, ellei mahdotonta, keksiä niin kummallista ja yliampuvaa juttua, jota ei joku fundamentalistihihhuli jossain nielisi täytenä ja/tai esittäisi totena. Toisin sanoen; Erottelu uskovaisten ja hihhuleiden välille on pakko tehdä, Koska muutoin uskontoa ja vitsiä ei enää voitaisi erottaa toisistaan, eikä uskovaisia voisi enää itse asiassa lainkaan loukata olkiukoilla. Minusta ero on kuitenkin olemassa. Eli vaikka hihhuleita ja vitsiä onkin täysin mahdoton erottaa toisistaan, "terve usko" ja hihhulismi voidaan erottaa toisistaan.

Korostan;Se täytyy tehdä.

1 kommentti:

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Kerran eksyin amerikkalaiselle forumille, jossa saarnattiin kehitysvammaisia vastaan, eli heitä ei pitäisi päästää kirkkoihin. Vakuuttavaa tekstiä jota tuettiin raamatunjakeilla. Sitten löysin samalta forumilta tekstin jossa perusteltiin Leeviläisten (papiston) puhtaita sukujuuria. Kas kummaa, Leeviläisten juuret ovat Suomen Levillä! Silloin paljastui, että kyseessä on parodiasivu. Kun esitin ensimmäisen epäilyn parodiasta, niin viesti poistettiin ripeästi.

Mutta tottahan se on. Ei ole niin järkyttävän typerää asiaa, jota ei joku ottaisi vakavasti.